P2X Solutions aloitti tiistaina 13. lokakuuta Harjavallassa tuotetun synteettisen metaanin eli e-metaanin toimitukset Saksaan tieliikenteen polttoaineeksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa valmistettua e-polttoainetta toimitetaan muualle Eurooppaan.
P2X Solutions tuottaa vihreään vetyyn perustuvaa e-metaania Suomen ensimmäisessä teollisen mittakaavan tuotantolaitoksessa Harjavallassa. Polttoaine toimitetaan Avanca/Alternoilin REEFUEL-jakeluverkoston kautta Saksan raskaan liikenteen käyttöön.
”Näemme nyt konkreettisesti, että Suomen vetytaloudelle on kysyntää myös vientituotteena Euroopassa. Nyt alkaneet toimitukset osoittavat, että synteettisille polttoaineille on markkinoita ja olemme siirtymässä suunnitelmista toteutukseen”, sanoo P2X Solutionsin toimitusjohtaja Herkko Plit.
Suomen kaasuverkko yhdistää tuotannon Eurooppaan
E-metaani kuljetetaan Harjavallasta konteissa Mäntsälään, missä Auris Energia syöttää sen Suomen kaasuverkkoon. Sieltä polttoaine jatkaa Auris Energian syöttöpisteen kautta Euroopan markkinoille.
”Kotimaisille puhtaiden kaasujen tuottajille on tärkeää päästä myymään kaasua Euroopan markkinoille. Suomen kaasuverkko ei kuitenkaan ulotu kaasuntuotannon kannalta parhaimmille alueille, joten olemme ryhtyneet rakentamaan konttilogistiikkaan perustuvaa virtuaalista kaasuverkkoa. Toimiva infrastruktuuri luo markkinat”, sanoo Auris Energian kasvujohtaja Ville Karttunen.

P2X Solutions ja Avanca/Alternoil sopivat pitkäaikaisesta yhteistyöstä kesällä 2026. Sopimus kattaa Harjavallan laitoksen nykyisen e-metaanituotannon seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, ja siihen sisältyy tavoite kasvattaa toimitusmääriä merkittävästi tulevaisuudessa.
”Toimitusten käynnistyminen on merkittävä askel eteenpäin, mutta Eurooppaan tarvitaan lisää vedyn ja synteettisten polttoaineiden tuotantolaitoksia, jotta puhtaiden polttoaineiden kysyntään voidaan vastata riittävässä mittakaavassa. Harjavallan e-metaanituotanto on jo myyty kymmeneksi vuodeksi eteenpäin”, Plit sanoo.
Saksan toukokuussa 2026 tekemä päätös lisätä uusiutuvista lähteistä tuotetun vedyn ja synteettisten polttoaineiden käyttöä tieliikenteessä kasvattaa puhtaiden polttoaineiden kysyntää Euroopassa.
Vihreästä vedystä valmistettu e-metaani tarjoaa fossiilisille polttoaineille vaihtoehdon, jota voidaan käyttää nykyisessä LNG-infrastruktuurissa ja LNG:tä polttoaineena käyttävissä ajoneuvoissa.
Avanca/Alternoil kuuluu Euroopan suurimpiin uusiutuvan LNG:n toimitus- ja jakeluverkostojen toimijoihin. Saksassa yhtiö operoi laajaa REEFUEL-verkostoa, jonka kautta uusiutuvia polttoaineita toimitetaan raskaan liikenteen käyttöön.




Keskustelu
Jätä kommentti
Kommentit
Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen.