Sisu KB-46: miten yksi prototyyppi epäonnistui 1960-luvulla

Sisu KB-46 jäi suomalaisen sotilasajoneuvotuotannon varjoon: suunniteltu raskaita kenttätykkejä vetäväksi maastokuorma-autoksi, mutta toteutui vain yhtenä prototyyppinä. KB-46:n tarina on esimerkki siitä, miten useiden osapuolten tekniset epäonnistumiset ja yhteensovitusongelmat voivat nujertaa lupaavan hankkeen.

Tausta: Proto-Sisu ja tarve raskaammalle autolle

1960-luvun puolivälissä Sisu oli jo vakiinnuttanut paikkansa Puolustusvoimien kalustossa Proto-malleillaan (KB-45). Proto-Sisut olivat kevyitä, kaksiakselisia ja nelivetoinen ratkaisu, joita luovutettiin armeijalle 1965–1970 yhteensä 83 kappaletta. Niiden rinnalle tarvittiin kuitenkin raskaampi vetokykyinen alusta, joka kestäisi Tampellan kehittämien kenttätykkien kaltaisten suurten aseiden perässä vedettävät kuormat.

Tampella ja kotimainen kenttätykki

Tampella oli pitkään kotimaisen metalliteollisuuden vahva nimi, ja sen aseosastolla oli historiaa kranaatinheittimien ja muiden aseiden parissa. Puolustusvoimat halusi sotien jälkeen omavaraisuutta tykeissä, ja Tampellan sarja tuotti 122 K 60 -kenttätykin; tykki esiteltiin 1960 ja pientuotanto käynnistyi 1965. Tampellan 122 K 60 oli kookas kappale — noin 10 000 kilogrammaa — ja se vaati vetokykyisen alustan toimiakseen kenttätykinä käyttöasemissa.

Synty: Sisu KB-46 ja sen suunnitteluperiaatteet

Vastauksena tarpeeseen Sisu kehitti uuden raskaan maastokuorma-auton, KB-46:n, joka valmistui vuonna 1968. Vaikka mallinimi muistutti KB-45:ttä, teknisesti kyseessä oli täysin uusi ajoneuvo. KB-46:ssa oli jäykkä putkirunkoinen rakenne, joka poikkesi KB-45:n kiertyvästä rungosta ja toimi samalla polttoainesäiliönä. Auto suunniteltiin ensisijaisesti perävaunun vetämiseen: arviolta 5–7 tonnin ei-vetävät ja 7–10 tonnin vetävät kärryt kuormittivat yhdistelmää.

Moottorivalinnat ja voimalinja

Kehityksen alkuvaiheessa ajoneuvoon soviteltiin Protosta tuttua O.401-moottoria (6,54 l, 135 hv), mutta se osoittautui selvästi alimitoitetuksi. Ratkaisuksi valittiin Sisun uusi O.801-V8, 13,12-litrainen vapaasti hengittävä diesel, joka tuotti noin 295 hevosvoimaa. Kyseessä oli Sisun ensimmäinen vakava panostus suurempaan V8-moottoriin sarjassa.

Rakenne ja varustelu

Ulkomitoiltaan KB-46 pysyi lähellä KB-45:tä, mikä näkyi omamassan jäämisenä noin 8 000 kiloon ja kantavuuden rajoittumisena noin 3 000 kiloon — mitat, jotka osoittautuivat rajallisiksi suhteessa Tampellan 122 K 60:n massaan. Autossa kokeiltiin useita edistyksellisiä ratkaisuja: leveitä, pienen ilmatilavuuden Goodyear-erikoisrenkaita sekä akseleihin integroitua keskitytäyttöjärjestelmää. Ohjaamosta tehtiin myös käytännesovelluksia, jotka myöhemmin näkyivät Sisun siviilimarkkinoille suunnatussa M-sarjassa (ns. "Niittikoppi").

Käytännön ratkaisut: erillinen ohjaamo tykkiryhmälle

KB-46:ssa oli kaksiosainen ohjaamojärjestely: kuljettajan ohjaamon takana oli erillinen lämmin tila, joka palveli tykkiryhmää. Tämä erillinen ohjaamo oli osa lavaa ja sen toteutti Puolustusvoimien Kuljetusvälinevarikko. Ratkaisu oli käytännöllinen kenttäolosuhteissa, mutta lisäsi ajoneuvon monimutkaisuutta.

Kokeilut, käyttö ja elinkaari

Prototyyppi valmistui 1968 ja sille tehtiin päivityksiä jo 1970. Ensimmäiset sijoitukset olivat Kaartin Pataljoonassa, sitten Uudenmaan Prikaatissa (1971) ja myöhemmin Pohjanmaan Tykistöprikaatissa (1975). Vuonna 1978 auto palautui Kuljetusvälinevarikolle, jossa tiedon mukaan tuli käsky, ettei prioreettista korjausta ollut kiireellisesti tarvetta. Lopulta KB-46 päätyi museoon vuonna 1980.

Syyt epäonnistumiseen: usean tekijän summa

KB-46:n kohtalo ei selity yhdellä virheellä. Ensinnäkin O.801-moottorin luotettavuus osoittautui ongelmalliseksi; moottori säilytti heikon maineensa myös myöhemmissä M-sarjan käyttökokeiluissa. Toiseksi Goodyearin leveät erikoisrenkaat olivat rikkinäisyyksille herkkiä, ja keskitytäyttöjärjestelmäkin toi oman ylläpitovaateensa. Kolmanneksi Tampellan 122 K 60 -tykki ei lunastanut odotuksia: se oli raskas, suhteellisen pienen kaliiberin ratkaisu ja jäi pieneksi piensarjaksi (15 kappaletta), mikä heikensi ajoneuvon koko käyttötarpeen volyymiä.

Kun samaan aikaan myös Tampellan tykki osoittautui epäonnistuneeksi hankkeeksi, jäi KB-46 puoliksi tarpeettomaksi kokonaisuudeksi: ajoneuvo suunniteltiin nimenomaan vetämään tiettyä tykkiä, jonka menestys oli osa ajoneuvon käyttötarkoitusta. Näin ollen virheitä löytyi sekä Sisun, Tampellan, rengastoimittajan että tilaajan suunnalta — lopputulos oli yksinkertaisesti epätarkoituksenmukainen ja herkkä häiriöille.

Perintö ja seuraajat

Vaikka KB-46 epäonnistui, sen kehityksestä ammennettiin oppeja. Monia yksityiskohtia hyödynnettiin myöhemmin M-sarjassa, ja ohjaamokonsepti siirtyi siviilimalliin. Puolustusvoimien raskaiden kenttäkuorma-autojen tarina jatkui kuitenkin pääosin neuvostovalmisteilla: Krazin uusia versioita tuotiin käyttöön, sillä kotimaisesta vaihtoehdosta ei saatu toimivaa tuotantomallia.

Neuvostoliiton Kraz 255B, joka esiteltiin 1967 ja varustettiin 14,86-litraisella V8:lla, tuli yleiseksi vaihtoehdoksi Puolustusvoimissa. Krazeja hankittiin 1970–80 -luvuilla useassa erässä, ja niitä käytettiin myös erikoistehtävissä kuten silta- ja ponttoniyksiköissä. Kotimaisena myöhempänä seuraajana KB-46:lle voi pitää Sisun SA-240 Rasia, joka debytoi 1984 ja muodostui myöhemmin Puolustusvoimien vakikalustoksi yhdessä SA-150 Masin kanssa.

Päätelmä

Sisu KB-46 on mielenkiintoinen luku suomalaisessa sotilasajoneuvokehityksessä: se on muistutus siitä, että lupaava teknologia vaatii toimivaa kokonaisuuden suunnittelua ja vakaata yhteistyötä eri toimittajien välillä. KB-46 ei jäänyt historiaan sarjatuotantona, mutta sen kokeiluista ja virheistä opittiin asioita, jotka vaikuttivat myöhempiin Sisun malleihin ja suomalaisen raskaan kaluston kehitykseen.