Suomalaiset hyväksyisivät määräaikaisen virhevastuun

Artikkeli

Suomalaiset hyväksyisivät määräaikaisen virhevastuun

Aula Researchin tutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista hyväksyisi käytettyjen autojen yhden vuoden virhevastuun, jos kuluttajansuoja selkeytyisi ja auton hankintahinta laskisi.

Lukuaika: 2 Minuuttia
Seuraa Googlessa

Enemmistö suomalaisista olisi valmis hyväksymään käytettyjen autojen määräaikaisen virhevastuun, jos kuluttajansuoja olisi nykyistä selkeämpi ja auton hinta edullisempi. Tieto käy ilmi Aula Research Oy:n syyskuussa valmistuneesta tutkimuksesta.

Tulosten perusteella kuluttajille ei ole tärkeää pelkästään virhevastuun mahdollisimman pitkä kesto. Merkitystä on myös suojan käytännön sisällöllä ja sen vaikutuksella auton hintaan. Jopa kaksi kolmasosaa vastaajista piti nykyistä kuluttajansuojaa vaikeasti ymmärrettävänä.

”Kuluttajansuojan pitää olla vahvaa, mutta myös ymmärrettävää ja toimivaa. Olennaista on, että auton ostaja tietää, millaista suojaa hän saa ja miten mahdolliset ongelmat ratkaistaan”, Autoalan Keskusliiton (AKL) toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo.

Epäselvä vastuunjako pitkittää riitoja

Suomessa käytetyn auton myyjän virhevastuulle ei ole säädetty yleistä ja yksiselitteistä päättymisaikaa, toisin kuin useimmissa EU-maissa. Vastuun arvioinnissa otetaan huomioon auton ikä, ajomäärä, hinta ja kunto sekä se, millaista kestävyyttä autolta ja sen eri osilta voidaan kohtuudella odottaa.

Tapauskohtainen arviointi voi johtaa erimielisyyksiin siitä, onko kyse myyjän vastuulle kuuluvasta virheestä vai auton normaaliin kulumiseen liittyvästä korjaustarpeesta. Epäselvyydet kuluttavat ostajien ja myyjien aikaa sekä kuormittavat viranomaisia.

Kuluttajariitalautakunnan autojen kauppaa koskevien asioiden keskimääräinen käsittelyaika jaostokäsittelyssä oli kesällä 2026 jo 19 kuukautta.

”Puolentoista vuoden odotus ratkaisulle ei ole kenenkään etu. Kuluttajan pitäisi saada ongelmaansa ratkaisu mahdollisimman nopeasti eikä joutua pitkäksi aikaa epävarmuuteen siitä, kuka vastaa korjauksesta ja kustannuksista”, Lausala sanoo.

AKL ehdottaa yhden vuoden virhevastuuta

Autoalan Keskusliitto ehdottaa käytettyjen autojen virhevastuun uudistamista siten, että Suomessa otettaisiin käyttöön EU-lainsäädännön mahdollistama yhden vuoden määräaika. AKL:n mukaan mallia voisi ottaa esimerkiksi Saksasta.

Samalla lainsäädäntöön tarvittaisiin nykyistä täsmällisemmät säännökset siitä, mitä virhevastuu kattaa ja miten vastuu jakautuu ostajan ja myyjän kesken.

”Keskustelu käytettyjen autojen virhevastuusta kääntyy helposti kysymykseksi yksittäisen kuluttajan suojan heikentämisestä. Siitä ei tavoitteessamme ole kysymys. Tavoitteena ovat yhteiset, kohtuulliset ja ennakoitavat pelisäännöt kaikille suomalaisille”, AKL:n lakiasiainjohtaja Timo Niemi sanoo.

AKL haluaa valmistella lainsäädäntöä yhdessä kuluttajien edustajien, viranomaisten ja päättäjien kanssa. Tavoitteena on ehkäistä riitoja, nopeuttaa ongelmien ratkaisemista ja vähentää kuluttajille sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia.

”Kuluttajien ja autokaupan edut eivät ole ristiriidassa. Toimiva kuluttajansuoja ja vastuullinen autokauppa tukevat toisiaan”, Lausala sanoo.

Lähdeautotoday.fi

Jätä kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen.