Rallin SM-kausi 2026 huipentuu lauantaina 26. syyskuuta Porvoossa ajettavaan SM Porvoon Autopalvelu Ralliin. Kyseessä on SM-sarjan ensimmäinen vierailu Uudenmaan etelärannikolla sijaitsevassa Porvoossa ja samalla pitkään aikaan ensimmäinen osakilpailu Uudellamaalla.
Kaksi Suomen mestaruutta ratkesi jo edellisessä osakilpailussa Kiteellä, mutta Porvoossa ratkaistaan vielä useita luokka-, kuljettaja- ja tiimimestaruuksia. Kilpailuun on ilmoittautunut kaikkiaan 93 autokuntaa.
Rallin kilpailukeskuksena toimii kulttuuri- ja kongressikeskus Taidetehdas, jossa järjestetään myös lähtö- ja maaliseremoniat sekä kilpailun huollot. Kilpailu käynnistyy kello 10.01, ja viimeisiä kilpailijoita odotetaan maaliin kello 18.35.
Perjantaina 25. syyskuuta Taidetehtaalla järjestetään kello 18 alkaen rallin ennakkotilaisuus. Vieraina ovat muun muassa Porvoon kaupunginjohtaja Jani Pitkäniemi, Esapekka Lappi, Benjamin Korhola, Lauri Joona ja tuore rallin Euroopan mestari Ville Vatanen. Haastattelujen lisäksi ohjelmassa on leikkimielinen jääpallo-ottelu, ja yleisö voi seurata tilaisuutta paikan päällä.
Myös rallin maailmanmestaruudesta taisteleva Sami Pajari osallistuu Porvoon tapahtumiin. Toyotan suomalaiskuljettaja tavataan kilpailun pääyhteistyökumppanin Porvoon Autopalvelun tiloissa 25. syyskuuta kahdessa Meet & Greet -tilaisuudessa, jotka järjestetään kello 11.00–12.30 ja 15.30–17.00. Pajarin lisäksi paikalla ovat Toyotan Rally1-auto, arvonta ja makkaraa.
Porvoon rallissa kymmenen erikoiskoetta
Kilpailupäivä on jaettu kolmeen lenkkiin. Kilpailijat palaavat jokaisen lenkin jälkeen Taidetehtaalle 40 minuutin huoltoon.
Avauslenkillä ajetaan neljä erikoiskoetta. Ralli käynnistyy kello 10.31 ajettavalla 8,25 kilometrin Särkijärven erikoiskokeella. Iltapäivän lenkki alkaa kello 13.41 Laukkosken 14,90 kilometrin erikoiskokeella ja sisältää yhteensä kolme pikataivalta.
Viimeiselläkin lenkillä ajetaan kolme erikoiskoetta. Kello 16.54 ajettava 8,23 kilometrin Rahikko avaa lenkin. Kauden viimeinen ja kilpailun kymmenes erikoiskoe on kello 17.52 alkava 10,70 kilometrin Luhti.

Esapekka Lappi hakee Porvoosta kauden päätösvoittoa
Ensimmäisenä kilpailuun starttaa Škodan Esapekka Lappi, joka varmisti Kiteellä toisen peräkkäisen ja uransa kolmannen SM1-luokan Suomen mestaruuden. Lappi ja kartanlukija Enni Mälkönen ovat mestaruudesta huolimatta Porvoon suurimmat voittajasuosikit.
Lapin jatkosta SM-sarjassa ei ole vielä tietoa. Škodan kuljettajan on määrä kertoa ensi kauden suunnitelmistaan jo kilpailuviikon maanantaina.
SM1-luokan jäljellä olevista mitaleista kamppailevat Lauri Joona ja Patrick Enok. Joona lähtee finaaliin yhden pisteen johdossa, joten hopeamitalin ratkaisee suoraan kaksikon keskinäinen sijoitus Porvoossa.
SM2-luokassa tehdään historiaa
SM2-luokan mestaruus ratkaistaan Kanta Yanaguidan ja hänen Toyota-tiimikaverinsa Rio Ogatan välillä. Mestari on joka tapauksessa japanilainen, joten SM-sarjan historiassa nähdään ensimmäistä kertaa japanilainen luokan Suomen mestari.
Yanaguida johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla Ogataan. Jos Ogata voittaa Porvoossa, hän vie myös mestaruuden, sillä luokan kakkossijasta saa seitsemän pistettä vähemmän kuin voitosta.
Luokan kolmantena oleva Pekka Keski-Korsu varmistaa vähintään pronssimitalin. Hänellä on teoreettinen mahdollisuus nousta hopealle, mutta se edellyttäisi Ogatalta epäonnistumista.
SM2-luokassa nähdään myös kaksi Euroopan-rallisarjassa menestynyttä kuljettajaa. ERC3-luokan Euroopan mestari Ville Vatanen ja ERC4-luokassa vahvasti ajanut Aatu Hakalehto haastavat luokan vakiokuljettajat. Hakalehdolle kilpailu on ensimmäinen Rally3-autolla. Hän ajaa ensi kaudella samalla autotyypillä junioreiden MM-sarjassa.
Mukana on myös Leevi Lassila, joka voitti viime viikonloppuna Chilen MM-rallin junioriluokan ja nousi samalla MM-sarjan hopealle. Lassila voitti Kiteen SM-osakilpailun ja hakee Porvoosta jatkoa vahvalle vireelleen.
SM3- ja SM4-luokkien mitalit ratkaistaan Porvoossa
SM3-luokan mestaruuden jo varmistanut Roope Hirvonen ei aja Porvoossa. Hopeasta ja pronssista taistelevat todennäköisimmin Vili Hakala ja Lauri Halonen. Hakala lähtee finaaliin kahdeksan pisteen johdossa. Tuomas Huikurilla on vielä teoreettinen mahdollisuus hopeaan, mutta eroa Hakalaan on 22 pistettä.
SM4-luokan mestaruus ratkaistaan Aaron Holopaisen ja Miska Tuomiston välillä. Kaksikko on ollut kauden aikana selvästi luokan kärkikaksikko, sillä molempien pistesaldo koostuu voitoista ja kakkossijoista. Holopainen johtaa neljällä pisteellä, vaikka hänellä on tältä kaudelta myös yksi keskeytys. Keskeytys ei enää vaikuta lopputulokseen, koska kuudesta ensimmäisestä kilpailusta viisi lasketaan mukaan seitsemännen kilpailun lisäksi.
SM4-luokan pronssista kamppailevat Mauri Ampuja, Matias Nevalainen ja Rasmus Pentti. Ampujalla on 67 pistettä ja Nevalaisella sekä Pentillä 52 pistettä.
SM5-luokan kulta- ja hopeamitalin ratkaisevat Juha Salo ja Jarkko Hosike. Hosike on 12 pistettä Saloa jäljessä, joten mestaruus edellyttäisi Hosikelta voittoa ja Salolta korkeintaan neljättä sijaa. Pronssista taistelevat Juha Koljonen ja Toni Heinonen.
Tiimimestaruus ratkaistaan Printsportin ja RTE-Motorsportin välillä. Myös kolmantena oleva KSL Experience voi vielä nousta mestariksi, joskin sen mahdollisuudet ovat pienet. Ensimmäistä kertaa ajettavan rengasvalmistajien SM-sarjan kärjessä on Pirelli, jolla on 38 pisteen johto Micheliniin.
Ralli SM -sarjan suorat lähetykset nähdään kaudella 2026 FlyingFinn.tv-palvelussa. Tulokset, GPS-seuranta, väliajat ja muu seuranta löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi. Koostelähetys esitetään kilpailua seuraavana sunnuntaina Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.
SM Porvoon Autopalvelu Rallin aikataulu
Lauantai 26.9.
10:01 lähtö, Taidetehdas
10:31 EK1 Särkijärvi, 8,25 km
11:00 EK2 Huhti, 10,80 km
11:37 EK3 Kerkkoo 1, 3,50 km
12:06 EK4 Kokonniemi, 0,75 km
12:17 huolto, Taidetehdas, 40 min
13:41 EK5 Laukkoski, 14,90 km
14:06 EK6 Rantala, 7,90 km
14:50 EK7 Kerkkoo 2, 3,50 km
15:18 huolto, Taidetehdas, 40 min
16:54 EK8 Rahikko, 8,23 km
17:18 EK9 Tarkki, 10,60 km
17:52 EK10 Luhti, 10,70 km
18:35 maali, Taidetehdas





Keskustelu
Jätä kommentti
Kommentit
Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen.