Suomen taksisääntely kiristyy vaiheittain vuosina 2026 ja 2027. Luvalliset taksit tunnistaa jatkossa värillisistä rekisterikilvistä, ja taksamittari tulee pakolliseksi kaikkiin takseihin. Muutoksilla pyritään parantamaan turvallisuutta, valvontaa ja hinnoittelun läpinäkyvyyttä.
Taksi Helsinki täydentää lainsäädännön vaatimuksia omalla laatu-uudistuksellaan, joka ulottuu autoihin, kuljettajien osaamiseen ja koulutukseen sekä koko palvelukokemukseen.
Suomen taksiala on muuttunut vuoden 2018 lakiuudistuksen jälkeen. Markkinoille on tullut uusia toimijoita, tilaustapoja ja palvelumalleja, minkä vuoksi asiakkaan voi kiireessä olla vaikea tunnistaa, minkä auton kyytiin hän on nousemassa ja mitä palvelulta voi odottaa.
Ensimmäiset lakimuutokset tulivat voimaan syyskuussa 2026, ja uudistukset jatkuvat vaiheittain vuoden 2027 aikana.

Värilliset kilvet ja taksamittari pakollisiksi
Asiakkaalle näkyvin muutos ovat muista rekisterikilvistä erottuvat taksikilvet. Niitä voi käyttää vuoden 2027 alusta lähtien, ja heinäkuussa 2027 ne tulevat pakollisiksi kaikissa taksiliikenteessä käytettävissä ajoneuvoissa.
Rekisteritunnuksen perusteella voi jatkossa tarkistaa ajantasaiset tiedot taksiliikenneluvasta. Taksamittari tulee pakolliseksi kaikissa takseissa helmikuussa 2027. Mittarin avulla kyydeistä saadaan yhdenmukaista tietoa valvontaa varten.
Hinnoittelua koskevia velvollisuuksia on jo tiukennettu. Kyydin kokonaishinta tai hinnan määräytymisperusteet on ilmoitettava asiakkaalle selkeästi ennen matkan alkamista, eivätkä tiedot saa muuttua kesken matkan. Hintatietojen antamisesta vastaavat luvanhaltijan lisäksi myös kuljettajat.
Uudistus vahvistaa myös kuljettajien koulutusta, kokeiden valvontaa ja lupaehtoja. Uusilta kuljettajilta edellytetään 21 tunnin koulutusta ennen taksinkuljettajan koetta.

Taksi Helsinki tarkastaa autot ja kuljettajat
Yhteinen lainsäädäntö helpottaa luvallisen taksin tunnistamista ja asettaa alalle vähimmäisvaatimukset. Asiakkaan kokemus riippuu kuitenkin myös siitä, millainen auto paikalle saapuu ja millainen kuljettaja avaa oven.
Taksi Helsinki on vastannut alan muutoksiin omalla laatu-uudistuksellaan. Yhtiön tavoitteena on yhtenäistää palveluketjua kuljettajien osaamisesta ja koulutuksesta kaluston kuntoon, tunnistettavuuteen ja asiakaspalveluun asti.
Yhtiö kävi helmikuussa järjestetyillä kuljettajapäivillä läpi lähes 1 500 kuljettajaa. Kesäkuun kalustopäivillä tavoitteena oli tarkastaa viikon aikana noin 1 000 välityksessä olevaa autoa. Uudistukseen kuuluvat lisäksi kuljettajakoulutuksen kehittäminen ja uusi osaamispistejärjestelmä.
Kalustotarkastuksessa arvioidaan auton teknisen kunnon lisäksi turvallisuutta, siisteyttä ja yleisilmettä. Auton on myös täytettävä Taksi Helsingin brändimääritykset ja palveluluokkansa vaatimukset.

Hyväksytysti tarkastettu auto saa vuosittaisen Quality Approved -tunnuksen, joka sijoitetaan auton hintatarran yhteyteen. Tunnuksen tarkoituksena on tehdä tarkastettu laatu näkyväksi asiakkaalle.
”Quality Approved -merkki kertoo, että auto on läpäissyt laatutarkastuksemme ja palvelu on luotettavaa ja turvallista”, Taksi Helsingin myynti- ja markkinointijohtaja Suvi Huovinen kertoo.
Asiakas tunnistaa Taksi Helsingin auton myös yhtiön näkyvistä tunnuksista ja kuljettajan yhtenäisestä asusta.
Kaksi palveluluokkaa eri tarpeisiin
Laatu-uudistuksen yhteydessä Taksi Helsinki on ottanut käyttöön kaksi palveluluokkaa.

Taksi Helsinki on yhtiön peruspalvelu, jonka lähtökohtia ovat luotettavuus, turvallisuus ja tasalaatuinen palvelu tavallisissa arjen kyydeissä.
Taksi Helsinki LUX on korkeamman palvelutason vaihtoehto. Se yhdistää premium-luokan kaluston, kokeneet kuljettajat ja huolitellun palvelun. Palvelu on suunnattu esimerkiksi yritys- ja edustusajoihin, lentoasemakuljetuksiin sekä tilanteisiin, joissa asiakas haluaa matkustaa tavallista korkeatasoisemmin.
Palveluluokituksen tavoitteena on tehdä asiakkaalle aiempaa selvemmäksi, mitä tilatulta kyydiltä voi odottaa. Lainsäädäntö puolestaan määrittää kaikille toimijoille yhteiset perusvaatimukset.

Taksinkuljettajan toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Autojen tekniikka on kehittynyt, kyytejä tilataan uusilla tavoilla, eikä työ enää rakennu entiseen tapaan taksitolppien ympärille. Myös asiakkaiden tarpeet ja odotukset ovat muuttuneet tarjonnan monipuolistuessa.
Tekniikka, lait ja tarkastukset luovat palvelulle yhteisen perustan, mutta luottamus syntyy kyydin aikana. Siihen vaikuttavat kuljettajan ammattitaito, auton kunto, turvallisuuden tunne ja se, vastaako palvelu asiakkaalle annettuja lupauksia.
Uudistusten tavoitteena on, että asiakas tietää, minkä auton kyytiin hän nousee, mitä matka maksaa ja millaista palvelua hän voi odottaa. Taksi Helsingin laatuvaatimukset koskevat sen omassa palvelussa autoja, kuljettajia ja yksittäisiä kyytejä.




Keskustelu
Jätä kommentti
Kommentit
Ei vielä kommentteja. Ole ensimmäinen.